sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Maasta se sienikin ponnistaa

Hellumarei!

Ekat tekstit poistin, kun puolisen vuotta oli vierähtänyt niiden kirjoittamisesta. Brimin kanssa ollaan treenailtu talvi enemmän ja vähemmän. Nenänkäyttöä ollaan opeteltu, sillä se tuntui olevan Brimille ihan vieras juttu. Ensin sain piilottaa nakin hyvinkin suurilla eleillä, vaan nythän löytyy esineet ynnä muut, vaikka koiran jättäisi oven taa odottamaan piilotuksen ajaksi.

Agilitya ollaan sopivissa saumoissa käyty treenaan. Ihan lyhkästä settiä ollaan otettu eli estettä ja putkea, samoin keppejä ohjureiden kanssa. Viimeksi jälkimmäiset sujuivat tosi nätisti, vaikka katse olikin suunnattuna puoliksi minuun, että tulenko tukevan käteni kanssa rinnalla. Itsenäisyyttä siis tulee tavoitella keppien suorittamiseen! Muutenkin hyvä nyt treenailla agilitya, kun vaihdettiin tottiksen ja agilityn paikkoja hallivuorolla, niin ei agility vie voimia tottiksesta.

Tottistakin olemme alkaneet tavoitteellisesti treenaamaan: kalenteriin on merkattuna 29.5. oleva BH-koe! En tiedä, ehditäänkö me tehdä kaikkea valmiiksi kahdessa kuukaudessa, mutta nälkää olisi. Paineita en ota kokeen läpäisemisestä, vaikka tottahan se huipuin juttu olisi, jos kerralla läpi menisi.

Sitä ennen Brimillä on luustokuvaus huhtikuun ensimmäisellä viikolla. Saman viikon lopulla on viettitestaus Haapavedellä. Muuten treenataan, treenataan, trenataan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti