Tänään oli ohjattu tottis vuorossa. Virittelin ajatusta kokeilla seuraamiseen uutta tuulta lauantain koulutuksen pohjalta, mutta en saanut ajatusta vielä hiottua niin, että sitä olisi voinut kokeilla käytännössä. Palaamme siis tähän vielä.
Sen sijaan otin noutoa, kun kerran kentälle oli sijoitettu hyppyeste. Otin parit vauhtinoudot, joiden jälkeen otin koko noudon. Todettiin porukalla, että ote elää edelleen, mutta. Toinen ohjaajista ehdotti, että kerran me ollaan Brimin kanssa kokeiltu vaikkajamitä noudon suhteen, pitäisikö minun täydellisen otteen sijaan hyväksyä tuo hivenen vajaa. Kysehän ei olisi kokeeseen mentäessä kuin muutamasta pisteestä. Lisäksi hän otti esille sen pointin, että Brimi luultavasti vähän paineistuu minun ärtymyksestäni, mutta jos hyväksyisin vajaan otteen ja antaisin elimen otsassani kutistua, voisi sekin vaikuttaa myönteisesti otteeseen. On minulla noudon suhteen vielä yksi konsti, jota kokeilla, mutta vetäjän pointti oli hyvä.
Mainitsinkin viime postauksessa Brimin palkkariippuvuudesta. Se ei noteeraa minun suullista kehua, vaan tahtoo palkan. Ei jää tilttiin, mutta selkeesti tekee enemmän työtä palkalle kuin minulle. Tämä oletettavasti vaikuttaa koiraan myös kokeessa.
Lauantaina tehtiin nuorelle rotikalle luopumista pallosta. Päätin tätä vähän soveltaa ja virittelin oman harjoitukseni. Brimi oli perusasennossa, palkkana magneettipallo kiinni minun selkäpuolella. Otettiin aivan lyhyt pätkä seuraamista, joka loppui perusasentoon. Kehusta Brimi pakitti puolimetriä, että näki pallon, mutta kun en antanut palkkasanaa, se ei käynyt palloon kiinni. Ajatukseni oli odottaa, että Brimi kääntää katseen pois pallosta minuun. Peilin kautta näinkin, miten sen katse porautui minun takaraivoon ja viimeisessä setissä se kurkkasi jo kainaloni alta.
Arvelin tätä jatkaa, mutta ensi kerralla otan liinan avuksi, jotta voin estää pakittamisen. Lisäksi otan kehua enemmän mukaan, jotta kontakti ja paikka pysyvät siinäkin ja Brimi oppisi, että tekemällä töitä mulle (ts. pitämällä kontaktia), saa palkan. Jahka pidemmälle edetään, palkka siirtyy piiloon/jää toisinaan pois/what ever. Saas nähä, miten tuossa käy.
Raimoki oli messissä. Tehtiin sille kapulajuttuja. Pitää sitäki liikettä funtsia ja pähkäillä, miten tuosta jatkan. Ei se ihan toimi, niinku olen ajatellut.
maanantai 16. tammikuuta 2017
Koiraurheilu ja sen hinta
Muistan hyvin vielä sen ajan, kun minun koiraharrastamiseen uppoava rahasumma oli kympeistä koostuva rahasumma. Eihän sitä taluttimiin paljoa uponnu, kun ei minun tyyliin sopinut hifistely. Mejä-harrastus ei vienyt montaa euroa, saati sitten paikallisen kennelkerhon jäsenmaksuun, mikä oli 10 euroa vuodessa. Kouluttajana sain hallin ja kesällä kentän ilmaiseksi käyttööni.
Brimin myötä rahaa on alkanut upota. On monenlaista patukkaa, magneettipalloa, kongia. Taluttimiakin roikkuu naulakossa nykyään useampaa eri sorttia. Canicrossiin tarvii omat vehkeensä ja suojeluun omansa. Halli- ja jäsenmaksut ovat kasvaneet roimasti muuton jälkeen ja nykyään uppoaa rahaa koemaksuihin. Treeneihin on matkaa parhaimmillaan 40 kilometriä suuntaansa, joten bensaakin kuluu ihan kiitettävästi. Ruokana on sentään kohtuuedullinen Valion Super-ruoka!
Eikä minua oikeastaan edes haittaa. Tämä on minun harrastus. Kunnon välineillä harrastaminen on antoisampaa kuin ostaa joka viikko uusi juuttipatukka (pitäisikin varsin testata, kauanko Raimon kanssa tuollainen kestää - Brimi puri juuttipatukan rikki parissa treenissä). Mahdottomaan hifistelyyn en ole vieläkään sortunut, en ainakaan myönnä, mutta lapasesta mulla lähtee joka kerta, kun koiratarvikeliikkeeseen astun. Tästä todisteena seuraava kuva, joka on otettu sen jälkeen, kun kävin ostamassa ketjupantaa.
Että terkkuja vaan Väliheikille Ala-Temmekseen!
Brimin myötä rahaa on alkanut upota. On monenlaista patukkaa, magneettipalloa, kongia. Taluttimiakin roikkuu naulakossa nykyään useampaa eri sorttia. Canicrossiin tarvii omat vehkeensä ja suojeluun omansa. Halli- ja jäsenmaksut ovat kasvaneet roimasti muuton jälkeen ja nykyään uppoaa rahaa koemaksuihin. Treeneihin on matkaa parhaimmillaan 40 kilometriä suuntaansa, joten bensaakin kuluu ihan kiitettävästi. Ruokana on sentään kohtuuedullinen Valion Super-ruoka!
Eikä minua oikeastaan edes haittaa. Tämä on minun harrastus. Kunnon välineillä harrastaminen on antoisampaa kuin ostaa joka viikko uusi juuttipatukka (pitäisikin varsin testata, kauanko Raimon kanssa tuollainen kestää - Brimi puri juuttipatukan rikki parissa treenissä). Mahdottomaan hifistelyyn en ole vieläkään sortunut, en ainakaan myönnä, mutta lapasesta mulla lähtee joka kerta, kun koiratarvikeliikkeeseen astun. Tästä todisteena seuraava kuva, joka on otettu sen jälkeen, kun kävin ostamassa ketjupantaa.
Että terkkuja vaan Väliheikille Ala-Temmekseen!
sunnuntai 15. tammikuuta 2017
Leikkikoulussa Raimon kanssa
Raimo oli varsinkin pentuna sellainen, että puri mihin sattuu ja useimmiten osui mua näpeille. Samoin sen kiihkeys lelun tavoittelussa teki siitä minusta jokseenkin haasteellisen leikittää, se tuli niin iholle siinä. Brimi on hyvin saalisviettinen myös, mutta ehkä se on sitten koko, mikä tekee siitä helpomman leikittää. Raimolla on myös se, että lelun saatuaan se mieluiten poistuu paikalta ja jättää minut huutelemaan perään.
Näistä syistä hakeuduimme Esa Tapion leikkikouluun opiskelemaan leikkimistä. Mielestäni mulla on hanskassa leikittäminen muuten, tiedän mihin suuntaan sitä patukkaa pitää viedä, osaan sopivasti kuormittaa (paitsi Raimoa tähän asti) ja osaan antaa koiran voittaa.
No, meidän vuoro tuli mennä kentälle. Raimo syttyy nopeasti leluun eikä sitä tarvi houkutella leikkimään. ET neuvoi haastamaan kunnolla koiraa, joten minähän haastoin. Se olikin sitten ihan kunnon painia, kun ähellettiin patukan kanssa: minä vedin toiseen suuntaan ja Raimo toiseen. Ongelmakin eli se, että Raimo lähtee patukan kanssa kauemmas minusta, tuli ilmi. Siihen ET arveli syyksi sitä, että Raimo ei vaan halua antaa patukkaa minulle takaisin sen menettämisen pelossa tai sitten sitä, että Raimoa niin sanotusti arvelluttaa tulla patukan kanssa minun luokse. Menin nuissa tilanteissa kyykkyyn, jolloin en ollut niin painostava ja Raimo palautti lelun helpommin. Tästä tietenkin jatkettiin leikkiä.
Rauhavaihe Raimolta onnistuu tosi mukavasti. Toki pientä painia siinäkin piti olla, sillä Raimosta olisi kiva jatkaa taistelua. Sain sen kuitenkin väännettyä viereeni ja rauhoitettua. Tämä ei vaikuta Raimon puruotteeseen millään tavalla, se pitää patukkaa rauhallisella ja tasaisella otteella huolimatta siitä, kuinka jouduin vääntämään. Brimillehän en ole oikeastaan koskaan onnistunut tekemään rauhavaihetta, sillä se irrottaa otteen patukasta, purutyynystä, hihasta, mistä vaan siinä vaiheessa, kun sen vierelle tulen.
Vaan tulihan minulle siinä hommassa kuuma! Vähän siinä jo sitten mielessäni kiroilin, että tätäkö tämä on nyt tästä lähin :D Mutta selväähän se on; Raimo on kovempi koira kuin Brimi ja minulla taas ei ole luontaisesti niin suurta auktoriteettia, millä haastaa Raimoa, joten joudun käyttäytymään hyvin fyysisesti leikkiessä. Muutenkin virisi paljon ajatuksia koulutuksessa, mitä hyödyntää molempien koirien kanssa sekä tottiksessa että leikkiessä. Esimerkiksi Brimi ei jää saalistilttiin, mutta se on hyvin paljon palkassa kiinni. Tätä alamme nyt jatkossa tehdä toisin. Ihan tarkkaa suunnitelmaa ei vielä ole, mutta eiköhän se maanantain treeneihin viriä.
Näistä syistä hakeuduimme Esa Tapion leikkikouluun opiskelemaan leikkimistä. Mielestäni mulla on hanskassa leikittäminen muuten, tiedän mihin suuntaan sitä patukkaa pitää viedä, osaan sopivasti kuormittaa (paitsi Raimoa tähän asti) ja osaan antaa koiran voittaa.
No, meidän vuoro tuli mennä kentälle. Raimo syttyy nopeasti leluun eikä sitä tarvi houkutella leikkimään. ET neuvoi haastamaan kunnolla koiraa, joten minähän haastoin. Se olikin sitten ihan kunnon painia, kun ähellettiin patukan kanssa: minä vedin toiseen suuntaan ja Raimo toiseen. Ongelmakin eli se, että Raimo lähtee patukan kanssa kauemmas minusta, tuli ilmi. Siihen ET arveli syyksi sitä, että Raimo ei vaan halua antaa patukkaa minulle takaisin sen menettämisen pelossa tai sitten sitä, että Raimoa niin sanotusti arvelluttaa tulla patukan kanssa minun luokse. Menin nuissa tilanteissa kyykkyyn, jolloin en ollut niin painostava ja Raimo palautti lelun helpommin. Tästä tietenkin jatkettiin leikkiä.
Rauhavaihe Raimolta onnistuu tosi mukavasti. Toki pientä painia siinäkin piti olla, sillä Raimosta olisi kiva jatkaa taistelua. Sain sen kuitenkin väännettyä viereeni ja rauhoitettua. Tämä ei vaikuta Raimon puruotteeseen millään tavalla, se pitää patukkaa rauhallisella ja tasaisella otteella huolimatta siitä, kuinka jouduin vääntämään. Brimillehän en ole oikeastaan koskaan onnistunut tekemään rauhavaihetta, sillä se irrottaa otteen patukasta, purutyynystä, hihasta, mistä vaan siinä vaiheessa, kun sen vierelle tulen.
Vaan tulihan minulle siinä hommassa kuuma! Vähän siinä jo sitten mielessäni kiroilin, että tätäkö tämä on nyt tästä lähin :D Mutta selväähän se on; Raimo on kovempi koira kuin Brimi ja minulla taas ei ole luontaisesti niin suurta auktoriteettia, millä haastaa Raimoa, joten joudun käyttäytymään hyvin fyysisesti leikkiessä. Muutenkin virisi paljon ajatuksia koulutuksessa, mitä hyödyntää molempien koirien kanssa sekä tottiksessa että leikkiessä. Esimerkiksi Brimi ei jää saalistilttiin, mutta se on hyvin paljon palkassa kiinni. Tätä alamme nyt jatkossa tehdä toisin. Ihan tarkkaa suunnitelmaa ei vielä ole, mutta eiköhän se maanantain treeneihin viriä.
lauantai 7. tammikuuta 2017
Liekeissä
Kävimme siis kuokkimassa hakutreenejä. Paikka oli varmasti Brimille tuttu, sillä tiedän siellä treenattaneen ennenkin. Käytiin kolme pistoa tallomassa.
Suunniteltiin Brimin treeni sellaiseksi mieleenpalauttelutreeniksi. Palkka oli suorapalkka samaisesta syystä, ettei tule liian vaikea treeni heti kättelyssä.
Brimi oli ihan liekeissä, kun sitä autosta otin! Se selvästi tiesi, että nyt jotain treenataan. Annoin sen vetää keskilinjalle ja sielläkin vaan huomaamatta käännyttiin oikean piston suuntaan. Löysäsin taluttimen, otin pannasta kiinni ja haku-käskyllä päästin irti. Sinnehän se lähti kuin tykin suusta ja suoraan maalimiehen luo! Selvästi se muisti jotain ilmasuharjotuksistakin, sillä maalimies kertoi Brimin menneen maate hänen edessään.
Siis kerrassaan hienoa! Taukoa on 1,5 vuotta ja jos koira noin hyvin muistaa, mitä pitää tehdä, niin kyllähän tästä meidän laji tulee.
Suunniteltiin Brimin treeni sellaiseksi mieleenpalauttelutreeniksi. Palkka oli suorapalkka samaisesta syystä, ettei tule liian vaikea treeni heti kättelyssä.
Brimi oli ihan liekeissä, kun sitä autosta otin! Se selvästi tiesi, että nyt jotain treenataan. Annoin sen vetää keskilinjalle ja sielläkin vaan huomaamatta käännyttiin oikean piston suuntaan. Löysäsin taluttimen, otin pannasta kiinni ja haku-käskyllä päästin irti. Sinnehän se lähti kuin tykin suusta ja suoraan maalimiehen luo! Selvästi se muisti jotain ilmasuharjotuksistakin, sillä maalimies kertoi Brimin menneen maate hänen edessään.
Siis kerrassaan hienoa! Taukoa on 1,5 vuotta ja jos koira noin hyvin muistaa, mitä pitää tehdä, niin kyllähän tästä meidän laji tulee.
maanantai 2. tammikuuta 2017
Jotain uutta
Nyt se on päätetty! Nimittäin se, mitä alan harrastaa Brimin kanssa. Olen ihan tosissaan tätä päässäni pyöritellyt, sillä kahden koiran ja kolmen lapsen äidillä ei vaan ole aikaa ylimääräseen.
Metsäjälki ois näppärä, sillä Brimillä on tehty siihen hyvät pohjat pellolla. Sitä pystyisi treenaamaan yksinään melko pitkällekin. Mutta. Jaksanko minä treenata kahta erityyppistä jälkeä? Päädyin siihen, että en jaksa. Joten me alamme treenata hakua.
Brimillä on pohjat siihen; on treenattu niin maastoa kuin ilmasua. Se on pirun nopea ja ketterä eikä sen fysiikka lopu kesken. Lisäksi minulla on kytköksiä hakua treenaaviin ihmisiin tällä seudulla, joten en usko meidän haku-uran tyssäävän treenien vähyyteen. Uskon myös, että hyvin suunnitelluilla treeneillä me ollaan nopsaan koevalmiita.
Enkähän minä esineruutua ole unohtanut! Sitäkin me ollaan harjoiteltu systemaattisesti parin kesän ajan. Se vaatii vähän muistiinpalauttelua, sillä viime kesä meni jäljenpolkemisessa, mutta hyvä siittä tulee!
Ja mitäkö Raimolle kuuluu? No, Raimohan on edelleen kaikessa ärsyttävyydessään ihan söpö. Ollaan harjoiteltu paljon arkihallintaa, kuten ovista kulkemista, hihnakäyttäytymistä summuuta. Raimo on voimakas ja energinen koira, mutta sillä tavalla hyväpäinen ja erityisesti hyväntahtoinen, että pärjää meidän perheen hullunmyllyssä. Kiihkeyttä löytyy, sen olen purutreeneissä huomannut. Niiden perusteella olen myös todennut meidän lajivalinnan osuneen nappiin! Vaikka hyvin alussahan me ollaan eikä Raimollakaan ole ikää kuin vasta kuusi kuukautta.
Melkosestihan me ollaan himmailtu tottisreenien suhteen. Joulukuussa ei käyty kuin kertaakaan ohjatuissa treeneissä ja ominpäin kerran. Tauosta on ollut hyötyä, sillä nyt alkaa taas tuntua tuttua poltetta, että jotain pitäs päästä tekeen! Koiraurheilu, I just love it <3
Metsäjälki ois näppärä, sillä Brimillä on tehty siihen hyvät pohjat pellolla. Sitä pystyisi treenaamaan yksinään melko pitkällekin. Mutta. Jaksanko minä treenata kahta erityyppistä jälkeä? Päädyin siihen, että en jaksa. Joten me alamme treenata hakua.
Brimillä on pohjat siihen; on treenattu niin maastoa kuin ilmasua. Se on pirun nopea ja ketterä eikä sen fysiikka lopu kesken. Lisäksi minulla on kytköksiä hakua treenaaviin ihmisiin tällä seudulla, joten en usko meidän haku-uran tyssäävän treenien vähyyteen. Uskon myös, että hyvin suunnitelluilla treeneillä me ollaan nopsaan koevalmiita.
Enkähän minä esineruutua ole unohtanut! Sitäkin me ollaan harjoiteltu systemaattisesti parin kesän ajan. Se vaatii vähän muistiinpalauttelua, sillä viime kesä meni jäljenpolkemisessa, mutta hyvä siittä tulee!
Ja mitäkö Raimolle kuuluu? No, Raimohan on edelleen kaikessa ärsyttävyydessään ihan söpö. Ollaan harjoiteltu paljon arkihallintaa, kuten ovista kulkemista, hihnakäyttäytymistä summuuta. Raimo on voimakas ja energinen koira, mutta sillä tavalla hyväpäinen ja erityisesti hyväntahtoinen, että pärjää meidän perheen hullunmyllyssä. Kiihkeyttä löytyy, sen olen purutreeneissä huomannut. Niiden perusteella olen myös todennut meidän lajivalinnan osuneen nappiin! Vaikka hyvin alussahan me ollaan eikä Raimollakaan ole ikää kuin vasta kuusi kuukautta.
Melkosestihan me ollaan himmailtu tottisreenien suhteen. Joulukuussa ei käyty kuin kertaakaan ohjatuissa treeneissä ja ominpäin kerran. Tauosta on ollut hyötyä, sillä nyt alkaa taas tuntua tuttua poltetta, että jotain pitäs päästä tekeen! Koiraurheilu, I just love it <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)