Nyt se on päätetty! Nimittäin se, mitä alan harrastaa Brimin kanssa. Olen ihan tosissaan tätä päässäni pyöritellyt, sillä kahden koiran ja kolmen lapsen äidillä ei vaan ole aikaa ylimääräseen.
Metsäjälki ois näppärä, sillä Brimillä on tehty siihen hyvät pohjat pellolla. Sitä pystyisi treenaamaan yksinään melko pitkällekin. Mutta. Jaksanko minä treenata kahta erityyppistä jälkeä? Päädyin siihen, että en jaksa. Joten me alamme treenata hakua.
Brimillä on pohjat siihen; on treenattu niin maastoa kuin ilmasua. Se on pirun nopea ja ketterä eikä sen fysiikka lopu kesken. Lisäksi minulla on kytköksiä hakua treenaaviin ihmisiin tällä seudulla, joten en usko meidän haku-uran tyssäävän treenien vähyyteen. Uskon myös, että hyvin suunnitelluilla treeneillä me ollaan nopsaan koevalmiita.
Enkähän minä esineruutua ole unohtanut! Sitäkin me ollaan harjoiteltu systemaattisesti parin kesän ajan. Se vaatii vähän muistiinpalauttelua, sillä viime kesä meni jäljenpolkemisessa, mutta hyvä siittä tulee!
Ja mitäkö Raimolle kuuluu? No, Raimohan on edelleen kaikessa ärsyttävyydessään ihan söpö. Ollaan harjoiteltu paljon arkihallintaa, kuten ovista kulkemista, hihnakäyttäytymistä summuuta. Raimo on voimakas ja energinen koira, mutta sillä tavalla hyväpäinen ja erityisesti hyväntahtoinen, että pärjää meidän perheen hullunmyllyssä. Kiihkeyttä löytyy, sen olen purutreeneissä huomannut. Niiden perusteella olen myös todennut meidän lajivalinnan osuneen nappiin! Vaikka hyvin alussahan me ollaan eikä Raimollakaan ole ikää kuin vasta kuusi kuukautta.
Melkosestihan me ollaan himmailtu tottisreenien suhteen. Joulukuussa ei käyty kuin kertaakaan ohjatuissa treeneissä ja ominpäin kerran. Tauosta on ollut hyötyä, sillä nyt alkaa taas tuntua tuttua poltetta, että jotain pitäs päästä tekeen! Koiraurheilu, I just love it <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti