tiistai 2. syyskuuta 2014

Pähkäilyä

Minä se kovasti mietin ensi talven treenihommia, lähinnä treenipaikkaa. Nyt sitä joutuu isossa kaupungissa oikeasti maksamaan, jos haluaa treenata ohjatusti. Toki mukava lisä on oikea, lämmin sisähalli hevosenkatkuisen maneesin ja turvepölyn sijaan, mutta kyllä se silti kirpasee.

Tottisten osalta en usko tarvivani kummempaa ohjausta. Kunhan välillä joku sanoo, miltä seuraaminen näyttää ja oikasee, jos teen jotain ihan köykäsesti. Tokikaan en osaa sanoa, riittääkö taitoni koulimaan koiraa kisakentille, sillä minulla ei ole takana kuin yksi surullisenkuuluisa tokokoe, kolme (vai kaksi) mejä-koetta ja taipparit sekä kourallinen startteja epiksissä. Vaan senpä näkee sitten, kun kokeeseen menee.

Agility nyt olisi mielelläänkin sellainen, missä ottaisin sitä vinkkiä vastaan ja suorittaisin toisten tekemiä ratoja. Tokihan itsekin osaan tehdä radoistani (liiankin) haasteellisia, vaikka ei me sitä haastetta vielä niinkään kaivata, vaan lähinnä perusasioiden vahvistamista (ja sen oppimista, ettei A-estettä tulla hyppäämällä alas - tämä lähinnä Brimille).

Mutta se hinta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti