Mulla on joku juttu nuihin jälkihommiin. Tykkään ihan simona siitä puuhasta! Aikanaan harrastin mejää, joka on niin yksinäistä puuhaa, vaan siellä minä sääskien syötävänä rämmin veristä sientä perässä hilaten. Lähdin jopa ihan vapaaehtoisesti opastamaan vasta-alkajia ko. lajissa! Nyt on sama juttu peltojäljen kanssa; se on vaan niin kivaa!
Viikonlopulta innostuneena kipaisin eilen läheiselle nurtsialueelle jälkeä polkemaan. Päätin tehdä vähän haasteellisemman, kun tähän asti olen tehnyt turvallisesti nurtsille niitä. Löysin kaisteleen, missä oli maata käännetty. Siihen sitten polkasin jälkeni. Suunnittelu oli tällä kertaa vähän huono, sillä unohdin ruuan matkasta ja jouduin sen käymään välillä hakeen kotoa. Pikkasen siinä sitten tottistelin ootellessa ja päästin Brimin sitten syömään. Keskenhän se ruoka jäi, kun siirryin jälen päähän.
Vaikeahan se oli, se oli sanomattakin selvää. Haju ei tarttunut kunnolla maahan, sillä se oli tosi kuivaa. Nameina käyttämäni ruuat loisti mustassa maassa kilometrin päähän, joten osittain Brimi jälesti ihan pelkällä näöllä. No, tein pienen kulman jälkeen, mistä siirryttiin nurmikolle ja siinä oli jälkityö taas aivan kelvollista.
Jälki päättyi taas esineeseen, mutta mutta. Minun piti aivan viisomalla viisoa se esine, että Brimi sen noteerasi. Meni kyllä sitten heti maahan, kun tiedosti palikan olemassa olon. Enhän minä kyllä olet ottanut esineitä kuin kahteen otteeseen jäljellä, että eihän se tietenkään heti toimi. Mun pitänee vähän jalostaa tätä ajatustani esineilmaisusta, palkan suunnasta ja muusta. Kotonahan olen opettanut Brimin menemään maate palikan edessä ja palkannut sitten kädestä.
Tällä viikolla mulla on hoidossa eläkeläisriiseni. Sen kanssa olen vähän tottistellut lämpimikseen ja ai, että on virkeä otus! Tänäänkin sitä varmaan pitää ajella jonnekin nurmikonlaitaan, että vanhus pääsee töihin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti