sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Hyvät treenit!

Minähän olen siis niin vasta-alkaja ipossa kuin vaan voi olla. Tokihan jokainen on joskus ollut vasta-alkaja ja sen varjolla minä vähän nyt pahoittelen sitä, ettei minulla ole termistö vielä hallussa ja nämä ipo-treenien kuvaukset on vähän sitä, että "siinä se sitten haukkui".

Eilen käytiin Brimin kanssa ipoilemassa. Jouduin vähän minäkin opiskelemaan uusia asioita, kun kokeiltiin sitä haukun tasaamista. Otin Brimin hallintaan sivulle ja käskytin maalimiestä siirtymään. Maalimies otti tyynyn maasta ja kävi Brimin edessä tekemässä patoamista. Pientä saalisleikkiä tyynyllä, jonka jälkeen annoin kierrä-käskyn. Maalimies seisoi passiivisena ja minä yritin estää Brimiä hyppimästä vasten tai tarttumasta leluun, joka oli siinä Brimin silmien korkeudella. Hyvä-kehun Brimi otti lupauksena leluun tarttumiselle, joten vahvistin vain haukkua toistelemalla kierrä-käskyä.

Kierros hihatreeniä otettiin myös. Siihen Brimillä ei selkeästikään ole niin palavaa himoa kuin tyynyyn.

Pari kertaa kokeiltiin haukkua niin, että kuljetin Brimin tyynyn yli maalimiestä kohti. Ensimmäisellä kerralla Brimi yritti napata tyynyn, mutta jatkoi kuitenkin matkaa, kun käskytin kierrä uudestaan. Seuraavalla kerralla ei lelukaan häirinnyt etenemistä.

Pieni hakupäivityskin tähän loppuun. Brimin hakutreenithän on ulkoistettu. Minulla ei siihen riitä aika, mutta muilla riittää. Alunperin oli suunniteltu, että Brimistä tehdään rullakoira, vaan tänään olivat porukassa päättäneet tehdä siitä haukkuvan.

Ps, Piti ihan tulla lisäämään, kun muistin yhden jutun. Nimittäin mun piti antaa Brimille kolme irti-käskyä, ennenkuin sain sen irti tyynystä kesken purun! Mä menin suorastaan ihan hämilleni, sillä tuota käskyä se ei ole ennen kyseenalaistanut. Saas nähä, mitä tästä seuraa.


4 kommenttia:

  1. Hienoa, että sille riittää treenaajia! Mites on haku sujunut ei-perheenjäsenen (?) kanssa? Treenaako sama ihminen koiran kanssa mitään muuta, tottista tms.?

    VastaaPoista
  2. Brimi treenaa minun mieheni kanssa hakua. Ei tosin asuta yhdessä eli ei ole sellainen vakituinen jäsen laumassa :) Haku on sujunut hyvin! Mies tosin sanoo, että hallintaa hän tekee hyvin vähän tässä vaiheessa. Periaatteessa vain vie linjalle ja löysää irti. Muuta hän ei tällä hetkellä treenaa Brimin kanssa.

    VastaaPoista
  3. Brimillä muuten oli oikeasti ihan tosi hieno irti, olin sen täällä ollessa ihan kateellinen miten hyvä se olikin. :D

    VastaaPoista
  4. Se on kyllä yllättävänkin hyvä! Siksi sitä niin hämilleen menikin, kun se ei irrottanutkaan :D Tuijotin vaan, että hitto, tuossa se puree edelleen ja maalimies karjuu, että irrota se :D :D

    VastaaPoista