Vakavasti koiraurheiluun ja eritoten suojeluun suhtautuvat kanssakoirailijat: pistäkää nyt silmät kiinni, sillä me höntsäiltiin eilen suojelun tiimoilta ihan urakalla.
Brimin kotiintulon jälkeen on ollut mielessä monta kertaa, että pitäisi varsin puruissa sen kanssa käydä kokeilemassa, onko äitiys ja pitkä tauko tuonut mitään positiivista vaikutusta tullessaan. No, eilen siihen tuli tilaisuus! Brimi nyt ainakin oli ihan tohkeissaan, kun tunnisti paikan, missä puruja ollaan käyty ennenkin tekemässä.
Tovi siinä oli vartomista, kun varsinaiset treenattavat koirat otettiin ensin. Tottistelin Brimin kanssa odotellessa tahalteen näköetäisyydellä, 20-30 metrin päässä treenattavasta koirasta. Se oli vasta-alkaja, joten haukutusta ei paljoa tehty eikä näin ollen Brimille ollut äänen puolesta häiriötä, mutta olihan se jo itsessään häiriötä, kun se tiesi, mitä muualla tapahtuu. Hyvinhän tuo plikka silti toimi! Toki edisti ihan huolella, kun vietit oli korkealla.
No, sitten oli meidän vuoro. Muista treeneistä innostuneena päätin, että päästän Brimin piilolle haukkumaan ja tehdään piilolta poisotto. Eihän sitä montaa kertaa ole piilolla haukutettu edes saati sitten otettu sieltä pois, mutta kerrankos sitä! Maalimies sitten innostui ja sovittiin, että tehdään pienoiskoossa koko c-osuus! Toin Brimin kentälle vapaasti antaen sen vetää ja sitten otin hallintaan. Kai mullakin on jotain itsevarmuuden kehittymistä tapahtunut tauon aikana, sillä Brimin hallintaan saaminen tapahtui aika helposti.
Vähän tais Brimillä olla hakemista siinä, mitä siellä piilolla tehtiinkään - purraanko vai vartioidaanko - siihen malliin se siellä kähisi. Vaan löytyihän se haukku, kun vähän potki (sanonta, toim.huom.)! Piiloltahan sitä ei tietenkään meinannut pois saada, kun ei sitä ole ennen tehty, vaan viimein onnistui. Palkkasin päästämällä takas haukkumaan, missä se otti mukavan pompun etujaloilla maalimiestä vasten niin, että maalimies joutui hivenen hakemaan tasapainoa.
Sittenhän me kokeiltiin pakoa. Tätäkään ei olla taidettu ennen tehdä muuten, kuin jotain sinnepäin. Siirrätin näppärästi maalimiehen ja pistin Brimin maahan. Siinähän se tuijotteli mua, kun odotti lupaa päästä maalimiehelle, vaan kun vähän vilkaisi maalimiestä, saatiin pako aikaiseksi. Hyvinhän se siinä hihassa roikkui, vaikka pampulla kuormitettiin! Siinä samalla päätettiin sitten tehdä Brimille hiljainen jälkivartiointi, kun haukkuminen ei oikein onnistunut.
Ei siinä mitään, koira kantamaan hiha autoon ja toisella kierroksella sama uudestaan plus pitkä liike himpun verran lyhyemmältä matkalta. Brimi reagoi toivotulla tavalla maalimiehen karjahteluihin ja kun perse pysyi kentässä, sain käskyttää käymään kiinni. Sinne se kirmasi iloisesti ja iski hihaan kiinni. Eikun kantamaan ja hirviät kehut päälle!
Kaikenkaikkiaan Brimi on tullut vähän totisemmaksi äitiyden myötä. Puruote oli yllättävän monella kertaa täysi ja vaikka hihassa roikkui vajaalla, se ei päästänyt irti. Eikä väistänyt maalimiestä! Itselläni oli aivan mielettömän kivaa ja voinen jopa väittää olleeni onnellinen tuon treenikerran aikana :D Saattaa olla, että pk-jäljen sijaan me keskitytään tänä kesänä edelleenkin peltojälkeen, mutta katellaanpa. Suojelu vaan on niin mun laji!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti