sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Jälkikauden korkkaus ja pikkasen tokoilua

Huolimatta ongelmista auton kanssa (vaihteeksi jollakin jäänyt ovi raolleen...) päätin lähteä tekemään jälkeä läheiselle meluvallille. Pitäähän se nyt saada jälkikausi korkattua tälle kautta! En tehnyt pitkää, mutta kikkailin sitten muuten ja tein jäljen salaman muotoon. Tein myös ihan lyhyenlännän jäljen, minkä tarkoitus oli muistutella Brimille, mitä esineen kohdalla tuli tehdä. Jälki vanheni ehken sen 20 minuuttia siinä välin, kun vein toisen koiran takas kotiin ja hain Brimin tilalle.

Muistuttelujälki toimi toivotulla tavalla ja Brimiä ei tarvinnut hoksautella esineellä, vaan se löi ihan itsenäisesti maahan. Sen jälkeen siirryttiin varsinaiselle jäljelle. Viime kesänähän mulla oli tapana ruokkia Brimiä ennen jäljelle menoa hidastaakseni vähän vauhtia. Nyt jätin sen ihan tietoisesti tekemättä, kun halusin nähdä, miten se toimii tyhjällä mahalla.

Vauhtia olikin sitten yllättävän vähän! En ohjaillut ollenkaan liinasta, vaan jättäydyin tahalteen taaemmas. Huomasin, että Brimi jäljesti lähinnä vain toisen puolen askeliani eli kaiketi mun pitäisi nyt alkaa pidentää askelväliä? Kulmat meni loistavasti! Brimi on niiden suhteen aika mestari, sillä ne se on ratkonut alusta asti itsenäisesti ja oikein.

Jälki päättyi esineeseen. Brimi hivenen hitaasti tajusi sen ja pisti maahan. Nousi sitten samantien ylös, kun aloin kaivaa taskusta nakkia. Rauhallisesti ohjasin sen uudestaan esineelle ja sain pysymään maassa. Katellaanpa, mitä jatko tuo tullessaan.

Eilen oli siis jälkihommat ja tänään lähdin lähikentälle kaverin kanssa tokoilemaan. Päätin, että yhtään en ota seuraamista (muuta kuin eteenmenon yhteydessä)! Sen sijaan virittelin kentälle ruudun ja hyppyesteen. Eteenmenolelu vietiin Brimin kanssa yhdessä. Olisi varmaan pitänyt vähän hetsata sillä, että se olisi paremmin jäänyt Brimille mieleen. No, muistetaanpa tämä ensi kerralla.

Totesin siinä ruutua aloitellessa, että mun pitää siihen alkaa joku vihjesana ottaa. Tai sitten Brimi oli muuten vain kuutamolla, kun ruutu olikin ihan ensimmäisenä liikkeenä. Tätäkin tosin helpottaisi se vihjesana. Tai sitten kaveri koirinensa aiheutti sen verrran häiriötä taustalle. No, eniveis se haahuili ensin vähän sinne sun tänne eikä yhtään edes yrittänyt suorittaa ruutua oikein. Käskin sen sitten maahan ja kävin näyttämässä kosketusalustan. Sen jälkeen liikekin sujui jo heti paremmin! Brimi tähtää nätisti ruudun takalaitaan, missä kosketusalustakin, joten liike on menossa oikeaan suuntaan. Se myös osaa liikkeen, vaikka minä itse seisoisin syrjemmässä. Nyt vaan hiomaan sitä, että se oppisi tietämään, mitä pitää tehdä jo ennen liikettä.

Sen jälkeen otin noutoa. Ajatuksenani on alkaa pikkuhiljaa ketjuttaa liikkeitä eteenmenoa ajatellen. Tasamaanouto toimii kivasti. Brimi vaan harmikseni mälvää kapulaa ja on jokseenkin levoton puruote muutenkin. Pitää kokeilla, mitä se tekee, jos mulla on leuan alla lelu odottamassa, että fokusoisko se sitten siihen.

Hyppynoutoa ei olla ennen kokeiltukaan, Sen idean Brimi hiffas helposti! Kapula sekä haetaan että tuodaan esteen yli. Siinä ei mitään ongelmaa. Loppuasentokin oli oikea. Tähän varmasti vaikutti se, kun viime kesä hinkattiin estettä vanhojen tokosääntöjen mukaisesti edestakaisin, niin Brimille on sitten luontevaa edestakaisin hyppiminen.

Eteenmeno olis voinut olla parempi. Brimi ei nähnyt lelua, joten se alkoi kierrellä ja kaarrella. Mun ois pitäny puhaltaa peli poikki, mutta jäin vaan daijuna tuijottamaan. Viimein käskin Brimin luo, lähetin eteen uudestaan ja sitten käskin maahan. Siitä sitten palkkasin mulla olleella pallolla. Otin liikkeen uudestaan niin, että jätin lelun huomaamatta paikalleen. Nythän se sitten eteenmenokin onnistui. Ehkä hajuvana ei ekalla kerralla ulottunut tarpeeksi pitkälle, niin Brimi ei sitä lelua sillä huomannut. Tai jotain.

Ps. Ilmotin meidät Esa Tapion tottiskoulutukseen. Toivottavasti mahdutaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti