Blogi muuttaa!

Tänne

Jatkossa blogia pääsee lukemaan laittamalla sähköpostia osoitteeseen eilauurtamo (at) gmail.com tai vastaavasti Facebookissa viestillä. Pientä karsintaa saatan suorittaa, jos et millään tavalla esittäydy, ole entuudestaan tuttu tahi muuten tunnistettavissa oleva persoona.

Muutto edessä

Meidän lauma muuttaa ensi viikolla. Saadaan oma piha! Järin iso se ei ole, mutta piha kumminkin. Suunnittelin jo kesällä aitaavani sen, että koirat vois siinä hillua. Heti talon takana on pikkunen metsä ja meidän toinen lempimetsäreitti alkaa ihan mitättömän matkan päästä kotiovelta. Myös koirapuisto on takapihalla, joten tämmöisinä päivinä kun lapset sairastaa eikä muuten päästä mihinkään, voin käydä koirien kanssa koirapuistossa eikä tarvi hiissata sairaita lapsia mukana sen kauemmas.

Mutta kyllähän tämä silti päänvaivaa aiheuttaa. Olen pähkinyt mielessäni, millaiset nukkumisjärjestelyt tehdään koirien kanssa, missä ne tulevat päivät oleskelemaan ja kaikkea. Ensi vuonnahan on tuo minun vanhimmainen lapsi sen ikäinen, ettei enää ip-toimintaan pääse, joten hän tulee suoraan kotiin koulusta. En halua, että hän joutuu isommasti vastuuseen kahdesta isosta koirasta enkä halua, että rutiinit koirien kohdalla hirveästi muuttuu. Joutuu siis pähkäilemään pidemmällekin kuin vain ensi kuuhun näitä järjestelyjä.

Tällä hetkellä koirat viettävät yksinoloajat makuuhuoneessa. Brimillä on ollut elämänsä aikana erinäisiä vaikeuksia yksinjäämisessä ja -olemisessa, jotka ovat vaikuttaneet järjestelyihin. Toisen koiran läsnäolo helpottaa ja kenties sekin, että on makuuhuoneessa, jossa on vahvasti minun tuoksuni. Brimihän on kaiken lisäksi semmoinen pikkupuuhastelija, joka osaa aukoa ovia. Tämän takia ovenkahva on makuuhuoneessa käännetty alaspäin ja tulee olemaan käännettynä seuraavassakin asunnossa. Olen suhhuutellut makuuhuoneeseen apteekista saatavaa suihketta, jonka nimeä en nyt muistakkaan, josko sekin auttaisi koiria sopeutumaan uuteen paikkaan.

Raimon suhteen ei ole ongelmia, sen on ollut aina helppo jäädä kotiin. Se on niin mies <3

Tyytyväinen

Maaliskuun ekana viikonloppuna oli Mia Skogsterin kaksipäiväinen seminaari Muhoksella Häntä ja panta-hallissa. Ensimmäisenä päivänä oli pentuseminaari ja toisena Fit for competion. Pentuseminaarissa oltiin Raimon kanssa harjoituskoirakkona.

Ajatuksia virisi paljon, ja tiedänpähän, mitä teen sitten seuraavan pennun kanssa heti alkutekijöissään :D Raimon kanssa olen alkanut vahvistella aktiivisuutta minua kohtaan, sillä sitä kiinnostaa hajut nykyään jonnin verran. Irrotuksia kehoitettiin harjoittelemaan, joten niitäpä me olemme sitten tehneetkin. Ihan perimmäinen ajatus oli harjoitella seminaarissa kahteen patukkaan iskemisestä, jota voi hyödyntää noudoissa. No, pari onnistunutta suoritusta saatiin, mutta mietin minä sitten, että riittääkö mun hermorakenne opettaa. Soveltamista toki voi ja aionkin tehdä. Eikhän me siittä noudostakin hyvä saada!

Irrotuksiin olen alkanut puuttua napakammin ja mielestäni ne jo aivan hyvät on. En sitten tiedä, mitä tapahtuu, kun siihen lisää viettiä. Mutta eipä se kait ole kuin asennekysymys.

Brimin kouluttamiseen sain myös hyvää vinkkiä Fit for competion-seminaarissa tai oikeammin siihen, miten aletaan valmistautumaan kokeisiin. Pikkuhiljaa alan ajaa sille sisään kaaviota ja tehdä kestävyyttä. Jotain asioita olen valmis antamaan anteeksi, koska tekemisen meininki on sillä vaan niin hyvä! 

Mulla oikein mahassa kuplii, kun ajattelenkin kokeita! Se on vaan niin sitä, mihin minä tässä harrastuksessa tähtään ja siellä näkee, miten valmistautuminen on onnistunut. Jännitän kokeita, mutta osaan käsitellä sitä niin, että se on vain lisämauste kisaamiseen. Toki pk-puolen kokeet on minulle ihan uudenuutukainen juttu ja suhtaudun niihin ehkä vielä astetta vakavammin kuin tokokokeisiin. Se, mikä ei tapa, vahvistaa, sanotaan.

Tämän hetkisestä tilanteesta voisi sanoa, että Raimo on ollut pienellä tottistauolla, kun ollaan tehty muita juttuja. Tämä tauko on selkeesti auttanut, sillä tänään seuraaminen (lelun kanssa!) oli niin hienoa. Myös tänne-käskyn merkityksen Raimo on hoksannut - voisiko sanoa, että vihdoin ja viimein. Lähinnä siinä siis tämä loppuasento on tuottanut ennen ongelmia, mutta nyt se on hyvä ja tiivis. Energinen nuorimies hää kyllä on kaiken kaikkiaan ja tekee hyvällä draivilla.

Brimillä on motivaatiota tekemiseen, mutta nyt aion alkaa harjoitella sen kanssa kaaviota ja odottamista. Sitä ei olla häpeäksemme tehty juuri lainkaan, vaan aina se on ollut, että suoraan autosta kentälle. Tähän siis täytyy tehdä korjaus!. Onneksi minulla on hallin käyttöön mahdollisuus, sillä tämänhetkinen sohjo ja liukkaus ei houkuttele ulkotreeneihin ollenkaan. Vaan kelit näyttää siltä, että lumet pian katoaa ja kohta päästään ulkokentälle treenaamaan.

Aikapula

Kyllähän me reenataan, vaikka hissummin on tullut tänne siitä ilmoiteltua. Tahtoo vaivata motivaation puute blogin päivittämiseen. Hyviä treenejä on ollut, vaikka välillä joutuu miettimään, että mites nyt. Lisäksi sisätilat tuovat oman haasteensa, kun ei ole lääniä, missä reenata. Mutta olen päätynyt tekemään pikkujuttuja, kuten esimerkiksi Brimille vahvistan eteenmenon rutiinia. Raimon kanssa tehdään pikkujuttuja, joista voisi sitten koota kokonaisuuden.

Puruja otetaan 1-2 kertaa viikossa. Raimolla on ihailtavan puhtaat vietinvaihdot! Eniten, mikä minua miellyttää, on se, miten rauhallinen puruote sillä. Tottista tehdään aina, kun vaan jaksan ja kerkeän joko kotona tai sitten lähdetään muualle. Maanantaisinhan meillä on ohjattu treeni, missä ollaan  valvovan silmän alla. Sieltä onkin irronnut hyviä vinkkejä kummankin koiran treenaamiseen!

Hakua ei yllättäen olla päästy Brimin kanssa tekemään, mutta jahka tässä kelit vähän lämpenee, otaksun, että päästään paremmin treenaan. Tottiksessa me treenaillaan rutiineja vahvemmaksi. Palkasta minun pitäisi vähän irrota. Ihan liian paljon patukka on näkösillä, vaikka eihän Brimi enää oikeastikaan tarvii näköyhteyttä siihen. Se on jo ihan tekemisen meiningissä siinä vaiheessa, kun otan sen autosta ulos eikä sitä tarvi hallissa enää virpoa. Seuraaminen on mitä on, mutta mä olen jo vähän antanut siinä periksi. Ei sitä sen taaemmas saa, vaikka päällään seisois.

Tokoahan tässä pitäisi alkaa muistella Brimin kanssa. Ruutua lähinnä ja paikallaoloa häiriössä. Tilasin muka ohjatun kapulat ja tunnarikapuloita, mutta kyllä minä vähän luulen, että meidän tokoilut on siinä, jos saadaan se TK2 tehtyä tälle vuotta. Voihan ne säilöä, jos joskus innostun. Nyt tuntuu, että kahdessa koirassa ja kahdessa lajissa (sisältäen kumpikin kolme eri osiota) on ihan riittävästi tekemistä näin perheelliselle ihmiselle.

Nyt lähiaikojen tähtäimessä olisi kuun vaihteessa oleva Mia Skogsterin pentu- ja Fit for competion-seminaari. Ilmotin tottakai molemmat koirat ehokkaiksi harjotuskoirakoiksi, mutta vielä ei ole tullut ilmoitusta, päästiinkö. Raimon kanssa kaipaisin jeesiä noutohommiin. Brimi taas tuottaa omat haasteensa siinä, miten sen keskittyminen herpaantuu koetilanteessa.

Tätä kirjoittaessa muuten huomasin, etten ole asettanut meille tavotteita tälle kaudelle. Oho! Miten lie niin päässyt käymään? No, tässä ne tulee: Brimille  TK2, HK1 (vähintään) ja FI MVA. AD myös, jos vaan niitä järjestetään. Raimon kohdalla riittänee se, että pysytään hengissä.

Kokeiluja ja uusia ajatuksia

Tänään oli ohjattu tottis vuorossa. Virittelin ajatusta kokeilla seuraamiseen uutta tuulta lauantain koulutuksen pohjalta, mutta en saanut ajatusta vielä hiottua niin, että sitä olisi voinut kokeilla käytännössä. Palaamme siis tähän vielä.

Sen sijaan otin noutoa, kun kerran kentälle oli sijoitettu hyppyeste. Otin parit vauhtinoudot, joiden jälkeen otin koko noudon. Todettiin porukalla, että ote elää edelleen, mutta. Toinen ohjaajista ehdotti, että kerran me ollaan Brimin kanssa kokeiltu vaikkajamitä noudon suhteen, pitäisikö minun täydellisen otteen sijaan hyväksyä tuo hivenen vajaa. Kysehän ei olisi kokeeseen mentäessä kuin muutamasta pisteestä. Lisäksi hän otti esille sen pointin, että Brimi luultavasti vähän paineistuu minun ärtymyksestäni, mutta jos hyväksyisin vajaan otteen ja antaisin elimen otsassani kutistua, voisi sekin vaikuttaa myönteisesti otteeseen. On minulla noudon suhteen vielä yksi konsti, jota kokeilla, mutta vetäjän pointti oli hyvä.

Mainitsinkin viime postauksessa Brimin palkkariippuvuudesta. Se ei noteeraa minun suullista kehua, vaan tahtoo palkan. Ei jää tilttiin, mutta selkeesti tekee enemmän työtä palkalle kuin minulle. Tämä oletettavasti vaikuttaa koiraan myös kokeessa.

Lauantaina tehtiin nuorelle rotikalle luopumista pallosta. Päätin tätä vähän soveltaa ja virittelin oman harjoitukseni. Brimi oli perusasennossa, palkkana magneettipallo kiinni minun selkäpuolella. Otettiin aivan lyhyt pätkä seuraamista, joka loppui perusasentoon. Kehusta Brimi pakitti puolimetriä, että näki pallon, mutta kun en antanut palkkasanaa, se ei käynyt palloon kiinni. Ajatukseni oli odottaa, että Brimi kääntää katseen pois pallosta minuun. Peilin kautta näinkin, miten sen katse porautui minun takaraivoon ja viimeisessä setissä se kurkkasi jo kainaloni alta.

Arvelin tätä jatkaa, mutta ensi kerralla otan liinan avuksi, jotta voin estää pakittamisen. Lisäksi otan kehua enemmän mukaan, jotta kontakti ja paikka pysyvät siinäkin ja Brimi oppisi, että tekemällä töitä mulle (ts. pitämällä kontaktia), saa palkan. Jahka pidemmälle edetään, palkka siirtyy piiloon/jää toisinaan pois/what ever. Saas nähä, miten tuossa käy.

Raimoki oli messissä. Tehtiin sille kapulajuttuja. Pitää sitäki liikettä funtsia ja pähkäillä, miten tuosta jatkan. Ei se ihan toimi, niinku olen ajatellut.

Koiraurheilu ja sen hinta

Muistan hyvin vielä sen ajan, kun minun koiraharrastamiseen uppoava rahasumma oli kympeistä koostuva rahasumma. Eihän sitä taluttimiin paljoa uponnu, kun ei minun tyyliin sopinut hifistely. Mejä-harrastus ei vienyt montaa euroa, saati sitten paikallisen kennelkerhon jäsenmaksuun, mikä oli 10 euroa vuodessa. Kouluttajana sain hallin ja kesällä kentän ilmaiseksi käyttööni.

Brimin myötä rahaa on alkanut upota. On monenlaista patukkaa, magneettipalloa, kongia. Taluttimiakin roikkuu naulakossa nykyään useampaa eri sorttia. Canicrossiin tarvii omat vehkeensä ja suojeluun omansa. Halli- ja jäsenmaksut ovat kasvaneet roimasti muuton jälkeen ja nykyään uppoaa rahaa koemaksuihin. Treeneihin on matkaa parhaimmillaan 40 kilometriä suuntaansa, joten bensaakin kuluu ihan kiitettävästi. Ruokana on sentään kohtuuedullinen Valion Super-ruoka!

Eikä minua oikeastaan edes haittaa. Tämä on minun harrastus. Kunnon välineillä harrastaminen on antoisampaa kuin ostaa joka viikko uusi juuttipatukka (pitäisikin varsin testata, kauanko Raimon kanssa tuollainen kestää - Brimi puri juuttipatukan rikki parissa treenissä). Mahdottomaan hifistelyyn en ole vieläkään sortunut, en ainakaan myönnä, mutta lapasesta mulla lähtee joka kerta, kun koiratarvikeliikkeeseen astun. Tästä todisteena seuraava kuva, joka on otettu sen jälkeen, kun kävin ostamassa ketjupantaa.

Että terkkuja vaan Väliheikille Ala-Temmekseen!

Leikkikoulussa Raimon kanssa

Raimo oli varsinkin pentuna sellainen, että puri mihin sattuu ja useimmiten osui mua näpeille. Samoin sen kiihkeys lelun tavoittelussa teki siitä minusta jokseenkin haasteellisen leikittää, se tuli niin iholle siinä. Brimi on hyvin saalisviettinen myös, mutta ehkä se on sitten koko, mikä tekee siitä helpomman leikittää. Raimolla on myös se, että lelun saatuaan se mieluiten poistuu paikalta ja jättää minut huutelemaan perään.

Näistä syistä hakeuduimme Esa Tapion leikkikouluun opiskelemaan leikkimistä. Mielestäni mulla on hanskassa leikittäminen muuten, tiedän mihin suuntaan sitä patukkaa pitää viedä, osaan sopivasti kuormittaa (paitsi Raimoa tähän asti) ja osaan antaa koiran voittaa.

No, meidän vuoro tuli mennä kentälle. Raimo syttyy nopeasti leluun eikä sitä tarvi houkutella leikkimään. ET neuvoi haastamaan kunnolla koiraa, joten minähän haastoin. Se olikin sitten ihan kunnon painia, kun ähellettiin patukan kanssa: minä vedin toiseen suuntaan ja Raimo toiseen. Ongelmakin eli se, että Raimo lähtee patukan kanssa kauemmas minusta, tuli ilmi. Siihen ET arveli syyksi sitä, että Raimo ei vaan halua antaa patukkaa minulle takaisin sen menettämisen pelossa tai sitten sitä, että Raimoa niin sanotusti arvelluttaa tulla patukan kanssa minun luokse. Menin nuissa tilanteissa kyykkyyn, jolloin en ollut niin painostava ja Raimo palautti lelun helpommin. Tästä tietenkin jatkettiin leikkiä.

Rauhavaihe Raimolta onnistuu tosi mukavasti. Toki pientä painia siinäkin piti olla, sillä Raimosta olisi kiva jatkaa taistelua. Sain sen kuitenkin väännettyä viereeni ja rauhoitettua. Tämä ei vaikuta Raimon puruotteeseen millään tavalla, se pitää patukkaa rauhallisella ja tasaisella otteella huolimatta siitä, kuinka jouduin vääntämään. Brimillehän en ole oikeastaan koskaan onnistunut tekemään rauhavaihetta, sillä se irrottaa otteen patukasta, purutyynystä, hihasta, mistä vaan siinä vaiheessa, kun sen vierelle tulen.

Vaan tulihan minulle siinä hommassa kuuma! Vähän siinä jo sitten mielessäni kiroilin, että tätäkö tämä on nyt tästä lähin :D Mutta selväähän se on; Raimo on kovempi koira kuin Brimi ja minulla taas ei ole luontaisesti niin suurta auktoriteettia, millä haastaa Raimoa, joten joudun käyttäytymään hyvin fyysisesti leikkiessä. Muutenkin virisi paljon ajatuksia koulutuksessa, mitä hyödyntää molempien koirien kanssa sekä tottiksessa että leikkiessä. Esimerkiksi Brimi ei jää saalistilttiin, mutta se on hyvin paljon palkassa kiinni. Tätä alamme nyt jatkossa tehdä toisin. Ihan tarkkaa suunnitelmaa ei vielä ole, mutta eiköhän se maanantain treeneihin viriä.