lauantai 5. syyskuuta 2015

Esineruutuhommia

Me ollaan Brimin kanssa tottiksen ohessa treenailtu esineruutua. Se on minulle sillai hämärän peitossa, sillä olen työstänyt sitä täysin ominpäin. Eli suuri vaara on siinä, että olen tehnyt sen päin honkia.

Pohjia olen tehnyt nakkelemalla palloa metsään. Sieltä Brimi on sen kipaissut ja taas uudestaan. Sitten olen alkanut viedä pallon metsään. Brimin olen käskenyt odottaa tai laittanut narulla kiinni tolppaan. Nyt viime aikoina olen alkanut tehdä pitkiä kaistaleita, jotka olen tallonut suurpiirteisesti ja vienyt kaistaleen loppuun esineen tai pari. Sen jälkeen koiran lähetys etsimään.

Minusta Brimillä on hyvä draivi sinne metsään: se lähtee hyvin ja innokkaasti ja etenee kerralla syvälle. Nenän se saisi avata aiemmin, mutta suht nopsaan se ne esineet sieltä poimii. Ei myöskään ole mitenkään kranttu sen suhteen, mitä sen sieltä ruudusta pistää hakemaan, sillä sieltä on tullut niin emalikuppi kuin sukkakin. Sillä on siis motivaatio (minun mielestäni) kohdillaan!

Olen nyt viime aikoina pyrkinyt vaikeuttamaan ruutua. Olen vienyt kaksi esinettä, jotka olen haetuttanut. Ensimmäisen hakee tosi hyvin, toisen esineen kohdalla pitää saatella metsään, kun ei meinaa upota. Näitä ollaan tehty vasta 2-3 kertaa, joten en oletakaan vielä tajuavan. Viimeksi taas Brimi näki, kun vein esineet, mutta ennen esineille lähetystä tehtiin tottista. Kaistale oli myös paljon pidempi kuin aiemmin.

Olen varma, että Brimi nosti esineen, sillä se niin sutjakkaan säntäsi minun luokse, mutta oli tipauttanut esineen melkein heti kättelyssä. Ilmeisesti sillä tulee niin hoppu palkalle, ettei muka malta tuoda esinettä tullessaan. No, me haimme esineen yhdessä ja iloittiin vasta sen jälkeen.

Aion kokeilla, saisinko nenän käyttöä tarkemmaksi (tälle oli joku oma termikin, vaan enhän minä muista sitä...). Toisekseen aion vaikeuttaa entisestään, sillä me ollaan tosi pitkään tehty samalla kaavalla, joten Brimillä on varmasti jo tietyt jutut mielessä, miten homman pitäisi sujua ja haluan vähän herätellä sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti