torstai 24. syyskuuta 2015

Paljon kaikenlaista

Oltiin sunnuntaina Juhan Korrin laumaviettiseminaarissa. Oli jotenkin ihan huippua kuunnella ja miettiä niitä asioita, mitä Juha kertoi, kun ne kuulosti minusta aivan järkeenkäypiltä! Laumavietti on tosiaan melko isossa osassa koirankoulutusta, jos sitä oppii käyttämään. Minähän oon kirjotellu niistä kerroista, kun olen huomannut Brimin reagoivan mun kehuihin ja yrittävän tehdä uudestaan saadakseen lisää kehuja. Laumavietistä niissäkin on ollut kyse; laumanjohtajan suosioon pääsemisestä.

Aion jatkossa pyrkiä lisäämään tuota laumavietin käyttöä koulutuksessa. Ihan hetkessähän se ei tapahdu eikä onnistu, mutta pikkuhiljaa lisätä ja laajentaa sen käyttöä. Juhakin kertoi ensin opettaneensa temppuja sen avulla, kunnes pikkuhiljaa on hivuttanut sitä tottikseen.

Me oltiin viimeinen esimerkkikoirakko ja harjoiteltiin kontaktin pitämistä häiriössä. Juha ei uskonut minua, kun sanoin, että Brimi on vilkas, ja hän läiskäytti häiriöksi melko lujaa kädet yhteen saaden Brimin pään kääntymään samantien :D Mutta me saatiin onnistumisiakin! Piti vain itselläkin muistaa, ettei toistele käskyä, vaan näyttää koiralle sen joutuneen epäsuosioon, jos se ei tottele.

Tällä viikolla myös varmistui pentusuunnitelmat Brimin osalta, kun kilpparitesti saapui niin negatiivisena kuin olla ja voi! Brimi on siis terve kuin pukki. Nyt vaan jännityksellä vartomaan, milloin juoksut alkavat!

Tänään Brimillä oli luksuspäivä, kun meille saapui kotiin koirahieroja. Paljaalla silmällä Brimistä ei hoksaa, mutta muutama makia jumipaikka sieltä löytyi mm. sisäreidestä ja tokokoiralle tyypilliseen tapaan oikealta puolen kroppaa. Mun piti olla koko ajan Brimin vieressä, sillä muuten se alkoi hötkyillä ylös hieromishommista. Hiljalleen se alkoi rentoutua ja silmätkin vähän lupsahtelivat. Hieroja kehui, miten rauhassa se malttoi lopulta olla, vaikka alku näytti siltä, ettei hommasta tuu mitään.

Eilen me käytiin vähän treenaileen lähikentällä. Oli hyvä fiilis! Ruutuunmeno on avautunut Brimille ja se osaa sen jo tosi huipusti. Toki sitä pitää vähän hioa vielä ja varmistella eri etäisyyksiltä, mutta noin päällisin puolin. Isoin juttu meillä taitaakin tällä hetkellä olla se, että miten saan noudon kuntoon. Palautus onnistuu, joo o, mutta Brimi jää minusta varmaan puolen metrin päähän. En tiedä, auttaisko siihen esim viikon kuuri vauhtinoutoa?

Loppuun lisään videonpätkän meidän jäävistä, jotka on minusta aika hyvällä mallin, vai mitä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti