keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Sivuanpa tätä aihetta

Eli uudet tokosäännöt. Miten ne muistaisikaan? Olen nyt Brimin kanssa tehnyt vanhojen mukaan, kunnes joku aika sitten yksi hyppyä opetteleva koirakko uteli minulta, että miten se hyppy menikään uusilla säännöillä. Ei muuta kuin hetken hämmennys ja niinjoo.

Olen nyt niitä uusia sääntöjä tavannut, etten menis puhumaan ihan läpiä pääni enää jatkossa. Alo-luokan liikkeet ei nyt päätä huimaa. Minuutin paikkamakuulla Brimihän pysyy kentässä, vaikka mikä ois. Taluttimetta seuraaminen on myös tosi jees, vaikka menishän se seuraaminen taluttimessakin. Maahanmeno toimii, samoin seisomaan jääminen. Luoksetulo vaatii ehkä pienoista hiomista, mutta senkin saa toimimaan aivan hyvin, kunhan saa törmäilyn jäämään vähemmälle.

Noutoesineen pito on nyt se jännä osuus, kun siinä Brimi saattaa mälvätä. Vaan toisaalta taas kun siihen ei yhdisty liikettä, luulen tuonkin liikkeen onnistuvan. Kauko-ohjausta ollaan jonkin verran treenattu sisällä. Siinä on vielä hakusessa, millaiset liikeradat liikkeillä kanntaisi olla, mutta pitänee ottaa nuokin repertuaariin mukaan, niin siinähän se selviää.

Estettä olen opettanut vanhojen sääntöjen mukaan, mutta olen hinkannut sitä myös toiseen suuntaan, kun muistan yhden vanhan treenikaverin mananneen sitä, miten vaikeaa on opettaa kaavoihin kangistuneelle beussille hyppy takaisin. Ehkä siinä olisi hyvä treenailla erilaisilla esteillä ja sellaisilla, missä selkeästi on rima eikä lankku, kuten mulla nyt on. Näin ollen tulisi se virheen mahdollisuus riman alittamisen muodossa ja se, että siihen pystyisi puuttumaan jo treenitilanteessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti