sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Sssssss

Ylös, istu, seiso, koske - kaikissa s. Tämähän näköjään tuottaa jonkin verran haastetta treeneissä. Samoin ruutuun ja kierrä. Äänenpainoihin olen yrittänyt kiinnittää huomiota, mutta toisaalta kun haluan, ettei sillä olisi niin väliä, vaan se merkkaa, mitä sanon. Seuraamme tilannetta.

Heinäkuun alussa olevaan tokokokeeseen emme päässeet edes varasijalle. Se oli viimeinen koe Oulun alueella näin sääntömuutosten kynnyksellä. Meidän kisastartti siirtynee siis elokuulle.

Tällä hetkellä lomaillaan Lapissa. Pistää ihan haaveileen, kun täällä on iso piha, missä koira saa juosta ja metsää ympärillä, missä koluta. Jokikaan ei monen askeleen päässä ole. Ehkäpä sitä vielä joku päivä tämmöisen omistaisin itsekin... :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti